torstai 17. lokakuuta 2013

Samoilla raiteilla

Oltiin Tian kanssa käymässä Helsingissä viime viikonloppuna, ei jaksettu mennä mitenkään sivistyneesti kulttuurimatkalle, mentiin ihan vaan shoppaileen ja ihmetteleen paikkoja. Yllättävää kyllä en ostanut kauheasti juttuja, lähinnä vaan teetä ja noi alla olevassa kuvassa olevat karvajutut. (Ulkona on kylmä joten hamstraan karvaa ja villaa) Kivointa Helsingin reissussa oli ehdottomasti Ounce, en pääse yli tästä katkeruudesta ettei Tampereella ole noin hienoja teehuoneita. Nähtiin Ouncessa myös Katja, Salla, Anni, Siiri, Tiia, Kati ja Jasmin. Suoraan sanottuna pelästyin kun näkyi tuttuja, ja kun olin paniikissa en osannut puhua ja käyttäydyin muutenkin tosi awkwardisti. Mun pitäisi varmaan pysyä aina kotona kun en osaa käyttäytyä normaalisti ihmisten kanssa.




Hilluin siis tämän näköisenä Helsingissä. En ollut suoraan sanottuna kovin tyytyväinen tähän asuun, lähinnä kokeilin viihdynkö perus sweetissä, ja ei, en viihdy. Varsinkin Ouncessa tuli kauhea olo, kun kaikki muut olivat niin nättejä. Niin ja kuvan on ottanut Katja c:


Ja loppuun asukuvat tältä päivältä ja eiliseltä. Huomatkaa vasemmanpuolisen kuvan ilme verrattuna oikeanpuolimmaiseen. Toisin sanoen en oo vielä valmistautunut henkisesti talveen ja lumeen ja kylmään, lumen tulo ei siis ollut mikään kiva yllätys.

6 kommenttia:

  1. Ihana nallepipo, mistä ostit ;__; ♥ ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pölöstä, noudin sen vaan Helsingistä, se on kai alun perin Accessoziresta (kirjotinko sen oikein?) OuO

      Poista
    2. Aijjaa :o Jännä kun itse olin pölössä puhellut tuollaisen hatun myyjän kanssa että ostaisin sen kunhan saisin tarkempia kuvia...

      Poista
    3. Tosi outoa jos samasta myyjästä puhutaan, sillä itse kun kyselin hattua hän sanoi että se on ihan vapaana o__o

      Poista
    4. No hän vastasi minulle myöhemmin että oli heittänyt muutossa hatun pois, mikä on minusta kovin kummallinen ajatus jos joku on ollut hattua kerta ostamassa.. Ei enää vastannut viesteihini tämän jälkeen.

      Poista
    5. Kannattaa vähintään laittaa negatiivista palautetta pölöön, koska toi on jo aika naurettavaa ettei kehtaa myöntää että meni myymään sen muualle.

      Poista