Kotona ajatukset tuntuu sakeana ilmassa. Jotkut aamut tuntuu vääriltä ja odotan verhoja avatessa maailman olevan väärin päin (syksyllä oli rajuilma, makasin sängyssä ja ulkona tuuli niin kovaa, aamulla olin pettynyt kun ulkona olikin samanlaista kuin ennen)
En enää pelkää pimeää. Irrationaalisia asioita sitäkin enemmän. Oikeesti nauratan jopa itseäni kliseilläni, oonko aina ollut näin masentava.
Välillä kirjoitan, useimmiten en. Lattioilta ja vihkojen välistä löytyy irtonaisia papereita enkä edes muista ikinä kirjoittaneeni sellaista. Usein yöllä herätessä keksin jotain nerokasta, ja unohtaessani suren niitä vaikken ehtinyt vielä kunnolla edes ajatella asiaa.
Talven alussa aloin laskemaan, kuinka monta kertaa talven aikana kaatuisin Pispalan portaissa. Tällä hetkellä luku on viisi tai kuusi. Oon tutustunut kissoihin täällä, ihmisiin en niinkään. Parhaina kavereina toimii vinyylisoitin, kirjat ja sänky. Kyllä mun elämässä tapahtuu enemmän kuin annan ymmärtää. En osaa avautua. Aloitin burleskitanssin.
